“Yhdessä tekeminen on edelleen kovassa kurssissa. Se saa vain uusia muotoja, kun työ laajenee virtuaalimaailmaan ja erilaisiin verkostoihin. Työntekemisen muotoilussa lisäarvoa haetaan usein tehokkuuden kasvattamisella. Se onkin hyvä lähtökohta, kunhan rinnalla kannatellaan myös mielekkyyttä ja inhimillisyyttä. Humap Softwaressa tiivistämme palveluajatuksemme kahteen sanaan – Designing Collaboration. Se voidaan kääntää yhteistoiminnan suunnitteluksi.
Tämä artikkeli avannee ajatustamme vähän tarkemmin.

Puhuessamme jonkin asian suunnittelusta tarkoitamme sillä yleensä erilaisten prosessien ja rakenteiden suunnittelua, agendan laatimista tai projektiajattelua. Näissä toimenpiteissä yhdistyvät tehokkuus ja nopeus, niissä asiat laitetaan suunnitellusti järjestykseen. Designing Collaboration –ajattelussa rakenteet ovat tärkeitä – ja kokemukset ja merkitysprosessit vielä tärkeämpiä. Suunnittelun tulee huomioida myös ihmisten liittymistä ja kytkeytymistä toisiinsa, identiteetin rakentumista, ilmapiiriä ja arvostusten muodostumista. Asioiden lisäksi tärkeitä ovat keskustelurakenteet ja –foorumit. Kun nämä elementit yhdistetään, voidaan kokonaisuus kääntää palvelemaan inhimillisiä tavoitteita, joita agendoin ja toimenpitein kunnioitetaan.

Reunallaolo

Työntekijän oma tärkeä vaikutuspiiri rajoittuu usein organisaation rajoihin, jossa toimintapojen ja tehtävien määritteleminen on helpointa. Erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa on tärkeää pysyä samanaikaisesti myös lähellä ulkomaailmaa ja sen tapahtumia. Verkoston rakentaminen organisaatiosta ulospäin on välttämätöntä, jotta voidaan havaita kiinnostavia uusia asioita. Oman kiinnostuksen kautta löytyvät myös ne asiat, jotka voi kääntää oman organisaation parhaaksi.

Organisaatioissa tarvitaankin ’pyöriviä tuoleja’, jolloin katse voidaan helposti kääntää sekä sisäänpäin että organisaatiosta ulospäin. Organisaatio ei säily tässä ajassa elinkelpoisena, jollei tuolin pyöräyttämiseen sisäkehästä poispäin panosteta riittävästi. Sosiaalinen media on ajan ilmiöistä hyvä esimerkki. Se voidaan nähdä työpaikalla tuottavuutta alentavana aikarosvona, mutta voitaisiinko se nähdä myös organisaatiokulttuurin haastajana? Onko olemassa tavoitteita, miten uudet ilmiöt voisivat palvella organisaatiota? Työn ja vapaa-ajan välinen raja on viime vuosina hämärtynyt, kun työ on valunut vapaa-ajalle. Sosiaalinen media on kääntänyt virtaa myös toiseen suuntaan. Kysymys kuuluukin annammeko sen tapahtua ja voisiko se tuoda tullessaan jotain hyvää?

Lapsista mallia

Verkko ja verkkoyhteisöt ovat nuorten pelikenttiä, joihin he ovat tottuneet pienestä pitäen. Nuoret ovat löytäneet verkossa toimintatapoja, joita kannattaisi tarkastella lähemmin, sillä vastaavia benchmarkkausmahdollisuuksia ei vielä muualta löydy. Verkossa 12-vuotias voidaan valita kyläyhteisön henkilöstöpäälliköksi ilman, että hänen nuorta ikäänsä kyseenalaistetaan, asiantuntemus ratkaisee. Lapsi tai nuori voi olla iästään ja kokemattomuudestaan huolimatta oman kiinnostuksenkohteensa huippuasiantuntija ja kytkeytynyt jo suureen verkostoon. Verkoston antaman palautteen avulla asiantuntemusta on mahdollisuus kehittää edelleen. Siitä meidän aikuisten pitäisi osata ottaa mallia.

Seuratessamme lapsiamme sivusta huomaamme, että yhteinen intohimon kohde kytkee ihmisiä toisiinsa ja vie osaamista vauhdilla eteenpäin. Meidän tulisi lasten tavoin olla avoimia näkemään verkon tarjoamia mahdollisuuksia. Tärkeää olisi kysyä, kuinka näitä intohimon kohteita löytää, voimmeko auttaa etsimisessä ja kuinka osaamme parhaiten tukea ja kannatella kiinnostavia löydöksiä?

Ajatusten resonointi

Ajatuksen jalostuminen vaatii yleensä jakamista. Loistavakin ajatus menee hukkaan, mikäli se ei löydä vastaanottajista kaikupohjaa. Yhteisiä merkityksiä rakennetaan vuorovaikutuksessa puhujan ja kuulijan välillä ja tärkeimmäksi asiaksi muodostuu monesti suhtautuminen toisiin ihmisiin. Kuuntelemisen prosesseja ja kuulemisen arvostamista voidaan rakenteellisesti synnyttää viestintätapojen ja -foorumeiden suunnittelulla.

Designing Collaboration –ajattelukaan ei ole tekniikkaa. Kyse on siitä millaista inhimillinen vuorovaikutus on ja millaisia asenteita ja arvoja siihen liittyy. Tärkeää ei ole mitä sanotaan vaan pikemminkin mitä kuullaan, ei se mitä näytetään vaan mitä nähdään. Siksi puhujan tulee arvostaa sitä mitä kuulijan ajatuksissa tapahtuu, sillä kun kuulija kokee tulleensa arvostetuksi saavat ajatuksetkin paremmin kaikupohjaa. Merkitysten rakentuminen vaatii aikaa ja tilaa. Nopea yksisuuntainen viestintä synnyttää kyllä virikkeitä, mutta siinä vauhdissa merkitykset eivät usein ehdi syntyä. Tarvitaan ajatusten resonointia, jotta voidaan yhdessä aikaansaada soiva peli.

Toisinnäkeminen

Kaiken kehityksen keskellä teknologiaa ei pidä ottaa vastaan valmiiksi pureskeltuna, sillä sen rooliin organisaatioissa voidaan aktiivisesti vaikuttaa. Teknologia voidaan joko valjastaa palvelemaan olemassaolevaa yrityskulttuuria tai hyödyntää teknologian mahdollisuuksia tekemällä kulttuuriin muutoksia.

Asioiden näkeminen toisin vaatii out-of-the-box –ajattelua. Tähän sosiaalinen media voi tarjota virikkeitä ja sopivia silmälaseja. Web 2.0 maailmassa ajattelu lähtee yksilöistä ja heidän välisistä suhteistaan, jotka perustuvat vapaaehtoisuuteen. Asiat ja ilmiöt syntyvät nopeasti ja ennakoimattomasti kun aika on niille otollinen. Voisiko sama olla mahdollista työelämän kontekstissa? Organisaatiot ovat haasteen äärellä. Sallitaanko ennakoimattomuutta ja kaoottisuutta, jota on ehkä vaikea johtaa ja joka kenties muuttaisi organisaation tapaa toimia perinjuurin. Uskalletaanko laatikon ulkopuolelle kurkistaa ja onko riski ottamisen arvoinen?

Verkko avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia työnteolle ja yhteistoiminnalle. Haasteena on osata valita sopivimmat ja muokata niistä omannäköisiä. Haluamme olla sekä innovatiivisia ohjelmistoratkaisujen kehittäjiä että kokonaisen elämyksen ja kokemuksen suunnittelijoita. Asiakkaan saama hyöty ja kannattavan liiketoiminnan tukeminen ovat kaiken kehitystyön perusta. Sitä Designing Collaboration meille tarkoittaa ja siinä me tahdomme olla hyviä.”