Relational intelligence: suhteellista älykkyyttä
Johtamisajattelu elää murroksen aikaa. Yhteiskuntamme siirryttyä voimakkaasti tietotyöhön ovat työn tuottavuuteen vaikuttavat tekijät muuttuneet yhä enemmän totutusta. Yksikin keskustelu voi vaikuttaa työtehoon satoja prosentteja useiden päivien ajan, niin hyvässä kuin pahassa. Perinteisemmässä teollistuneessa työssä näin ei ollut.
Organisaation mittarit tarkastelevat lähes poikkeuksetta ihmisten yksilöominaisuuksia: persoonaa, tiimiroolia tai kykyjä. Oman persoonallisuuden tunnistaminen auttaa meitä ymmärtämään jotain oleellista itsestämme. Se ei yksin kuitenkaan riitä kertomaan miten toimimme erilaisissa vuorovaikutussuhteissa.
Suhteet rakentuvat, uusiutuvat ja muuttuvat vuorovaikutuksessa, jatkuvasti. Vuorovaikutustilanteista, ja siitä kuinka niitä työyhteisöissä rakennetaan, onkin tullut ratkaisevan tärkeä kilpailutekijä organisaatioille. Kompleksisessa ja verkostoituneessa maailmassa työn tuottavuutta ei kyetä enää ratkaisemaan työprosesseja tehostamalla. Tietotyön todellinen arvo syntyy keskusteluissa, joissa samalla rakennetaan yhteisiä merkityksiä, yhteistä ajattelua tulevaisuudesta, sekä ennen kaikkea yhteisön energiaa.
Johtamisen riemullinen haaste onkin ymmärtää ihmisten välisten suhteiden vaikutus tuottavuuteen. Kuinka voimme tehdä tämän yhteyden konkreettisesti näkyväksi?